Voi miten rakastankaan ajaa autolla! Lisäboonusta on tällä hetkellä se, että minulla ajaminen liittyy nyt vain harrastuksiin: shoppailuun, kyläilyihin, joogaan ja roolipelaamiseen. Tänään harrastin jälkimmäistä. Matka Helsingin keskustaan peliryhmän luo taittui nopeasti ja viileästi kesäillassa mieheni ihanalla työsuhdeautolla. Viikonlopun rentouttavat ajohetket lasken nautinnolliseksi omaksi ajaksi - eritoten jos matkustan yksin. Mikään ei ole yhtä ihanaa kuin onnistunut taskuparkki tai pehmeä moottorijarrutus. Hurraan hiljaa itselleni ja nautin ratin pyörittämisestä.

Mutta ei mitään niin hyvää, ettei se pukkaa jotain huonoakin muistoa. Yksi liittyy tokaan omaan autooni, Saabiin, jonka Ruotsista Suomeen tuonti oli yhtä tuskaa. Paperityön jälkeen se alkoi kaiken lisäksi mennä rikki joka kuukausi, ja laskut olivat huimia! Toinen huono muisto liittyy tuon nykyisen Citroënin hankintaan: kävimme katselukierroksella nimittäin myös Toyotan liikkeessä. Siellä myyjä sanoi miehelleni, että "nyt on hieman kiire, mut näytän sulle nopeasti miten se toimii". Eikä edes vilkaissut minuun. Jäi Avensis hankkimatta, vai mikä liene. En uskonut, että tuommoisia sovinistiautomyyjiä vielä on.

Onneksi toisessa autoliikkeessä odotti tämä unelmamenopeli - ja kaiken lisäksi aivan ihana elämäänsäkyllästynyt naismyyjä. Hän kertoi faktat kuten brittikomedian nasaaliääninen tarjoilija ja oli kuin puulla päähän lyöty, kun varasimme uuden auton siltä istumalta. Päätöksemme taustalla oli toki kunnon research, jonka olin tehnyt ennen ostoksille lähtöä. Mutta hänen ihana asenteensa oli plussaa. Joskus myyjät ovat vaan liian innokkaita - tai sovinistisia.

Olen aina pitänyt myös autojen kanssa hääräilystä (toisin kuin mieheni). Muistelen ilolla, miten polvet kipeinä maalasin ekaa autoani, ruosteenhionnan jälkeen, tihkusateessa, soratiellä. Korjasin sinä syksynä jopa pellin läpi pureutuneen ruostereiän kirjaimellisesti pesunkestäväksi (siis autopesun). Oi niitä aikoja. Tuon tuliterän auton kanssa ei ole mitään sellaista häärättävää, mutta nytpä ehdin pitää huolta vähän auton sisäpuolestakin. Lastenistuinten virittely ja muut semmoiset jutut ovat ihan kivoja nekin.

Joskus tuntuu kieltämättä siltä, että ns. perinteiset miesten kotityöt kuten hyllyjen kiinnittely ovat hyvin rentouttavia ja ne perinteiset naisten jutut stressaavia... Ehkä olen kovin feministi, kun ajattelen näin. Mutta kun katselee vaikka naapurin miestä, kun hän rakentaa terassia, niin hauskempaahan hänellä näyttää olevan kuin äidillä, joka tappelee uhmaikäisen kanssa sukista. Tai ehkä olen vaan luotu mieheksi, kun en osaa nauttia lapsen kanssa olosta täysillä... Äh, tuskin se nyt siitä johtuu!

Oli miten oli: Omaa aikaa on otettava, mutta parhainta olisi, jos kumpikin voisi saada sitä yhtä paljon, laadussa mitattuna. Eikä sitä omaa aikaa saa naamioida puolisolta "piiloon", ns. raskaiksi töiksi. Tämän logiikan mukaan siis terassia tekevän miehen tulee hoitaa lasta illalla, jotta äiti saa ottaa jalkakylvyn tai lukea artikkelin alusta loppuun rauhassa. Minäkin vahdin lasta aamulla, jotta mieheni sai käydä kuntosalilla. Ja tämä töidenjakototuus kyllä pätee, oli puolisoiden sukupuolet mitkä tahansa ja autokiinnostus suurta tai pientä.