Olipa aktiivinen arkipyhä tänään, kun meillä kävi lounasvieraita ja itse menimme päivällisvieraiksi. Vapaapäivä keskellä viikkoa ei tiennyt siis paljon aikaa oman hyvinvoinnin miettimiseen, mutta ehdin käydä sauvakävelyllä. Olen sauvakävellyt vuodesta 2002 lähtien yksin enemmän tai vähemmän säännöllisesti lumettomina vuodenaikoina, ja olen jopa kuluttanut yhdet sauvat loppuun! Liikunnan osalta vietin elämäni onnellisimmat ajat yhtenä syksynä viitisen vuotta sitten, kun sauvakävelin joka päivä töiden jälkeen metsämaastossa.

En käytä sauvakävelyllä askelten siivittäjänä musiikkia, vaikka muuten korvanapit ovatkin aina käytössä. Käytän lenkit oman kehon voinnin tunnusteluun ja ympäristön katseluun. Olen muuttanut lähes lukemattoman monta kertaa, ja jokaisessa uudessa paikassa valitsen reitikseni noin tunnin mittaisen lenkin, jonka varrelle osuu muutama mielenkiintoinen kohde: talo, ranta tai jopa auto - Lauttasaaressa tuli aina etsittyä katseella yhtä Crysleria! Himoitsin silloin semmoista autoa, ja oli hauskaa tsekata, oli se "kotona".

Täällä Espoossa olen löytänyt mukavan reitin, jonka varrelle osuu vähän vettä, muutama hieno kallis talo ja muutama mystinen hieman unohdettu ja rapistunut talo. Seudun rumuus kyllä vähän masentaa. Mutta tänään huomasin, että joku on noukkinut pois puoliksi mädäntyneen vanhan sohvan reittini varrella olevasta ojasta. Vihdoin! Ehkä naapureilla oli asunnon näyttö, tärkeitä vieraita tulossa tai vastaavaa. (Ihmeellistä ylipäänsä, että joku nakkaa sohvan metsäiseen ojaan.)

Oman kehon tuntemusten kuuntelu on usein hankalaa. Usein jään lenkillä(kin) miettimään jotain asiaa, joka harmittaa. Yritän pudistella sen askel askeleelta pois, mutta harvoin jaksan pureutua asian ytimeen ja se jää hiertämään. Tai sitten alussa ollut hyvä fiilis ja positiivinen mieli kääntyvät kaikki tynni negatiiviseksi. Tänään mietin ensin iloisesti, miten alaselän kipu on hellittänyt sen verran, ettei se enää säteile polviin. Kunnes muistin, miten reidet hankaavat toisiaan vasten ja muljahtelevat vuorotellen eteen ja taakse. Kun tulee hellekelit, olo tulee taas olemaan tukala eikä kävelylle pääse kuin aikaisin aamusta. Auringosta mietin ensin, että onpa kiva - ja on uudet aurinkolasitkin! Ja sitten tuli se hiki ja lasit valuivat nenänvartta alaspäin häiritsevästi. Mutta sain jotenkin ihmeen kaupalla käännettyä negativiset ajatukset taas positiivisiksi, ja kun tulin kotipihaan, olo oli aika hyvä.