Innostuin ihan hirmuisesti elävästä ravinnosta, kun tulin lueskelleeksi alan kirjoja lomalla. Tutun kirjahyllystä löytyi vaikka mitä minulle uutta tietoa. Havainnollistavat kuvat ihmisen ja koiran (sekasyöjän ja lihansyöjän) suolistoista pistivät miettimään. Joten eikun tuumasta toimeen. Kaivoin esille idätyslaatikon, joka oli ensi-innostuksen jälkeen unohtunut tiskikaappiin. Nyt siellä sikiää mungopapujen versoja.

Kokeilin myös viettää eilen yhden päivän lähes vegaanina. Aamiaiseksi puristin puolen sitruunan mehun (veteen sekoitettuna) ja nautin myös pähkinä-hedelmä-mysliä kauramaidolla. Välipalaksi söin banaanin, ja lounaalla pinaattipyöryköitä intialaisessa ravintolassa. Illalla tuli sitten syötyä lohta ja perunaa päivälliseksi ja illalla spelttipannukakkua (laitoin siihen myös toissapäivän päivälliseltä jääneet lisäkeohrat). Sen pannukakun tein ihan normimaitoon (ykkösmaitoon tarkemmin sanottuna).

Ihan tiukka terveysintoilija en kuitenkaan ollut, sillä join esim. tosi monta kuppia kahvia työpäivän aikana. Mutta yritin näin kaikenkaikkiaan elää varsin terveellisesti. Ennen nukkumaanmenoa nautin vielä vehnänoraspulveria sekoitettuna veteen. Se kyllä vähän oksetti, vaikka olin aloittanut minimiannostuksella eli 1/4 teelusikallista yhteen lasiin vettä.

Olo oli todella energinen koko päivän ajan ja ehdin saada aikaiseksi vaikka mitä illallakin: Kitkin rikkaruohoja puutarhassa ja pesin pyykkiä. Akvaario jäi kyllä hoitamatta, mutta sen jaksan ehkä tehdä tänään töiden jälkeen. On nimittäin vieläkin hyvä olo.

Hitsi. Näin kun jaksais elää koko ajan. Tänään olen kyllä lipsunut hieman, sillä olen syönyt mm. pari suklaakeksiä (ei mitään vegesuklaata siinä!) ja syönyt lounaaksi sitä samaista pannaria hillolla. Mutta olen ainakin juonut päivän aikana vähemmän kahvia, on sekin jo askel oikeaan suuntaan. 

Tuntuu siltä, että vessassa käynti on ollut paljon mukavempaa. Ajattelen, että masuni on iloisempi jotenkin. Ja ajatus pysyy paremmin niinkuin kirkkaana. Hankalaa selittää sitä fiilistä, mutta olen aika varma siitä, että sokeri ja vehnäjauho eivät tee hyvää kropalleni.

Haaveilen, että joskus voisin katsoa kuvia minusta ja lapsestani ilman että täytyy pelätä, ettei a) mahdu huvipuistolaitteisiin, kun se aika koittaa b) jaksa lähteä vaikka perheen yhteiselle pyörälenkille, kun pikkujäppinen pysyy pystyssä omalla fillarilla. Just nyt molemmat noista kuulostaa tosi tympeiltä ja raskailta vapaa-ajan huvituksilta, mutta ehkä sitä joskus vielä pystyy (lue: jaksaa) innostua noistakin!